Moikka!
Oon ollu viimeset kuukaudet kiinni töissä, niin että en oo paljon muuta elämää jaksanu viettää, ja siksi taas jääny viikottainen kirjoittelu taka-alalle..
Nyt kuitenkin olen jo pari viikkoa halunnut kirjoittaa mulle rakkaasta aiheesta eli cosplaysta. Tuntuu että moni ei ymmärrä kuinka rakas ja vapauttava harrastus tämä on, ja olenkin huomannut että mitä vanhemmaksi sitä tulee,niin yhä harvempi enää reagoi niin positiivisesti, kun kertoo harrastavansa cosplayta. En toki tiedä onko kyse vain omasta lähipiiristäni ja uusista ihmistä joihin olen törmännyt..
Nyt kun olen työelämään siirtynyt oppisopimuksen avulla, niin huomaan monesti että on pakko tehdä vaikeita valintoja töiden ja harrastusten välillä, joita en ole enemmin opiskellessani tai työttömänä joutunut ajattelemaan. Nyt kun viimein olisi kunnolla kuukausittaiset tulot, joista pystyy helpommin jakamaan Cosplayn ja arkielämän menoihin varoja, niin huomaan että ei ole aikaa, energiaa tai ei saa vapaita niin helposti kuin ennen cosplaylle..Nyt tietenkin päällimmäisenä on mielessä Desucon frostbite josta jouduin luopumaan töiden vuoksi (samaan aikaan häämessut Seinäjoella, työpaikan muutto/tavaroiden siirtäminen liiketilan toisesta päästä toiseen, kun puolet tilasta myytiin..)
Toki ymmärrän että cosplay on ulkopuolisen silmin "pelkkä harrastus" , mutta minulle se ainakin on jotain niin paljon enemmän. Melkeinpä elämäntapa. Ja rehellisesti sanoen sieluuni sattuu kun en päässytkään aloittamaan conikautta frostbitella, josta on tullut jo perinne. (vaikka yksi frosti on enemminkin jäänyt väliin kun olin työssäoppimassa Saksassa)
Cosplayssa ei ole kuitenkaan minulle(kkaan) kyse pelkästään asujen tekemisestä ja kuvien ottamisesta(, joka siis on toki yksi suurin osa cosplayta) , vaan conissa tapaa ystäviä ja kavereita, joita kirjaimellisesti näkee vain coneissa. Conikulttuurikin on paljon avoimempaa ja positiivisempaa mitä normaali arki Suomessa, ja uskon että moni conittaja pystyy samaistumaan tähän.
Tämän takaiskun vuoksi olen myös hieman menettänyt puhtia ja inspiraatiota ommella ja tehdä asuja, kun pelko seuraavankin conimatkan peruuttamisesta jyllii takaraivossani. Tiedän että tämä voi kuullostaa lapsellista, mutta mielestäni se vain kertoo kuinka rakkaaksi tämä harrastus on minulle tullut näiden kohta 8 vuoden aikana. Cosplay on myös omien kädentaitojen ja lavakarisman kehittämistä, enkä näe siinä mitään negatiivista, varsinkaan kun itse olen asiakaspalvelu työssä jossa tietynlaista karismaa vaaditaan ja tässä tapauksessa ompelutaitoakin.
En oikein tiedä mihin tämä teksti päätyi tai mistä se alkoi mutta halusin purkaa hieman omia tuntemuksiani ja päästellä hieman höyryjä liian pitkien työpäivien ja vanhojentanssipukujen korjaamisen aiheuttamaa stressiä. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti ja toivottavasti seuraavan postaukseen ei tule näin pitkää taukoa eikä ole näin negatiivinen.
Pitäkää ittenne tynnyreinä, älkääkä antako kenenkään sanoa että teille rakas harrastus/päivän piristys on turha!
♡:llä Depisu
