Jo toisen kerran.

Jo toisen kerran.

Jo toisen kerran, Se tapahtui.
Ja jokaisella kerralla,
Se sattuu yhä enemmän ja enemmän.
En tiedä, montako kertaa enää jaksan.

Kun näin Sinut sen toisen kanssa,
sydämeni valahti lattialle ja
särkyi moniksi sirpaleiksi pitkin tanssilattiaa

Palanen siitä liukui lähelle Sinua ja häntä.
Osa minusta tahtoi Sinun huomaavan sen,
ja jättävän  sen toisen , kiiruhtaessasi luokseni.
Osa minusta tahtoi toisin, heikompi osa.

Olit kuitenkin niin sen toisen pauloissa,
että tuskin edes tunsitte teihin suuntautuneita polttelevia katseita.

Lähdin.

Kyyneliä pidätellen käännyin poispäin teistä,
jättäen sydämeni sirpaleet lattialle.

Myöhemmin sain  kuulla, että se toinen oli
irtautunut sinusta pian lähtöni jälkeen,
ja katunut tekoaan.
En tiedä, kumpi olisi ollut kauheampaa,
Se että välillänne olisi ollut jotain,
vai se että laitoitte kaiken humalatilan piikkiin.

Tekonne satutti minua, ettekä te edes tienneet, tyhmät.
Jo toisen kerran piilotin tunteeni niin hyvin,
ettei  kukaan arvannut lattialle hylättyjen sirpaleiden kuuluvan minulle.

ps. ei, älkää huolestuko, tästä ei olu  angst-olen-niin-surullinen-blogia, mutta laiton pari kuukautta sitten kirjoittamani 'tarinan' esille. :]